Moikka. oon Venla ja asun perheeni kanssa Espoossa. oon just täyttäny 17 vuotta ja halusin alkaa kirjottaa julkista blogia ehkä vähän henkilökohtasistakin asioista, mutta silti asioista jotka varmasti mietityttävät monia ihmisiä. Olen kova mietiskelemään asioita ja musta olis tosi siistä saada kuulla muittenki ajatuksia ja mietteitä vaikka niistä jutuista mitä mä ajalleten ja pohdin ihan liikaakin. Mun kirjotukset saattaa olla tosi sekaviakin välillä koska kirjoitan melkeenpä kaiken mitä mun aivolohkot tuottaakaan.
Mutta siis, musta tuntuu että mun esimmäinen aihe on tosi yllättävä varmasti monelle mutta se pisti mut tosi paljon miettimään ja avas suuresti silmät, niin sen asian ''sanominen ääneen'' saattaa helpottaa minua.
Mulla on siis iso veli joka on armeijaiässä just nyt (en halua sanoa hänen oikeaa nimeä täällä, mutta kutsun häntä Eetuksi tässä kyseisessä kirjoituksessa). Asiaan: Mun veli Eetu on maailman hyväsydämisin ihminen kenet tunnen, ei satuttais edes kärpästä. Ollaan Eetun kanssa täysin yö ja pivä persooniltamme, eikä siltikään juuri koskaan riidelty nuorena saatika sitten nyt vanhana emme todellakaan IKINÄ riitele ja autamme lähes aina toisiamme. Mutta silti muuten en ole Eetun kanssa kovinkaan läheinen. Tulemme ns. vain toimeen keskenämme. En tiedä hänen kavereistaan tai elämästään juurikaan mitään muuta kuin vain sen mitä hän saattaa mainita ohimennen. Toisin sanoen lähimmäisen rakkaus ei ole ollut itsestäänselvyys tai päälimmäisenä mielessä aina, vaikka pitäisi.
Nyt kesäkuussa 2015 veljeni oli parin kaverinsa kanssa Myyrmäessä longboardeillaan ja hengailivat ulkona keskenään pitämällä hauskaa (alkoholi ei kuulunut heidän porukkaansa sillä hetkellä), kunnes paikalle tuli pari ulkomaalaista miestä (todella humalassa) jotka pyysivät Eetulta ja hänen kaveriltaan lainaan heidän longboard lautojaan, mutta koska epäilemättä kukaan ei haluaisi varmastikkaan lainata känniselle ihmiselle kallista lautaansa joten Eetu ja hänen kaverinsa kieltäytyivät lainapyynnöstä. Ulkomaalaisia ei miellyttänyt vastaus ja he suuttuivat ja pahoinpitelivät veljeni. Veljeni joka ei ikimaailmassa löisi takaisin ketään, pahoinpideltiin. Pointtini tapahtumassa on se, että ensimmäistä kertaa itkin kun kuulin veljelleni sattuneen jotain. Olin huolissani, peloissani ja ahdistunut. Miksi vasta nyt? Siinähän olisi voinut käydä miten vain, ja se olisi voinut olla jo liian myöhäistä. Tottakai perheeni on minulle rakas, jos kuulostin välinpitämättömältä perheeni suhteen, mutte ei, en tarkoita tällä sitä. Taarkoitan että kun tuntee ihmisen kenelle sattuu jotain tuonkaltaista, kokee että JUURI HÄN ei ikinä elämässään olisi ansainnut sellaista kohtelua.
Kyllä sitä kiittää suurempaa voimaa herätyksestä, ja siitä ettei Eetulle sattunut mitään vakavaa.
- Venla
